ARJA SÄÄKSLAHTI

LitT, lasten liikuntakasvatuksen dosentti Arja Sääkslahti on liikuntatieteiden tohtori ja toimii yliopistotutkijana Jyväskylän yliopistossa liikuntatieteellisessä tiedekunnassa. Hän on myös lasten liikuntakasvatuksen dosentti Jyväskylän yliopiston kasvatustieteellisessä tiedekunnassa. Hänen opetus- ja tutkimusalueensa painottuvat liikuntapedagogiikan lisäksi erityisesti lasten fyysiseen aktiivisuuteen, motoriseen kehitykseen ja terveyteen. Näillä alueilla hän on toiminut 1990-luvun puolesta välistä saakka aktiivisena liikunnanopettajana, opettajankouluttajana sekä tutkijana. Hän on julkaissut useita kymmeniä oppikirjoja, tutkimusartikkeleita sekä yleistajuisia esitelmiä ja lehtikirjoituksia. Hän on aktiivinen jäsen erilaisissa valtakunnallisissa liikuntaa ja liikunta-alan koulutusta pohtivissa asiantuntijatyöryhmissä.

Arja Sääkslahti on ollut mukana seuraavissa teoksissa: